Niiralan uimahalli

Niiralan uimahalli

Kuopion uimahallit sijaitsevat Niiralassa ja Petosella. Niiralan uimahalli on toinen Kuopion uimahalleista ja se sijaitsee Niiralassa, aivan Kuopion keskustan tuntumassa. Tervetuloa!

 

Aukioloajat

Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttö 29.6.-31.7.2020  

Kuopion kaupungin liikuntapaikkoja on avattu hallitusti ja asteittain kesäkuun aikana. Uusien suositusten ja määräysten perusteella liikuntapaikkojen käyttöä koskevia ohjeita päivitetään nyt – seuraavat ohjeet ovat voimassa heinäkuun 2020 loppuun asti tai toistaiseksi, riippuen valtion linjauksista. Ohjeistusta päivitetään tarpeen mukaan.

Kaikessa toiminnassa tulee noudattaa THL:n ja OKM:n ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Erityistä huomiota on syytä kiinnittää turvavälien ja hygieniaohjeiden noudattamiseen. Liikuntapaikkojen varatuilla vuoroilla seurojen ja/tai lajiliittojen on itse laadittava ohjeistus turvalliseen harjoitteluun. Seurojen tulee varmistaa, että kaikkien liikuntapaikkoja käyttävien ryhmien vastuulliset valmentajat ovat tietoisia valtakunnallisista ja seurojen omista ohjeista.

Katso Suomen uimaopetus-ja hengenpelastusliitto ry ohje uimahallien turvallisuudesta: https://www.suh.fi/files/2815/SUH_ohjeistusta_uimahallien_yllapitajille_koronavirustartuntojen_ehkaisemiseksi_paivitetty_16.5.2020.pdf

 

Niiralan uimahalli
Avoinna 24.7.2020 saakka (ma 3.8. avautuu Kuntolaakson uimahalli). Aukioloaika on klo 8-20, kassa avoinna klo 19 asti, uinti- ja kuntosaliaikaa klo 19.30 asti. Viikonloppuisin suljettu. Saunat avataan yleisiä korona-ohjeistuksia noudattaen. Vesijumppia ei edelleenkään järjestetä, vesiliikuntavälineet ovat jälleen asiakkaiden käytössä. Katso lisäohjeistus täältä. Pe 24.7. poikkeus aukioloajassa: Avoinna klo 8-16, kassa sulkeutuu klo 15, altaan ja kuntosalin käyttö päättyy klo 15.30.

 

Tahko Spa
Saunat avataan yleisiä korona-ohjeistuksia noudattaen maanantaista 29.6.2020 alkaen.

 

Hinnasto

Hintoihin sisältyy 10% alv

  • Kertaliput 5,70€ / alehinta 4€
  • 10 kerran sarjakortti 51,50€ / 35,80€
  • 25 kerran sarjakortti 107,60€ / 74,30€
  • 50 kerran sarjakortti 171,60€ / 119,00€
  • Sarjalippunide 100 kpl 486,20€

Lisäksi sarjakortteihin Terve Kuopio -kortti ensimmäisellä kerralla 7,90 € (sis. 24% alv)

Ale-ryhmään kuuluvat alle 18-vuotiaat, opiskelijat opiskelijakortilla, varusmiehet ja siviilipalveluksessa olevat, invalidit, eläkeläiset, työkyvyttömyyseläkkeen saajat ja työttömät. Lapset alle 5 vuotta veloituksetta maksavan aikuisen kanssa.

Uimahallin käyttöaika on 2,5 tuntia (sisääntuloleimauksesta poistumisleimaukseen). Käyttöajan ylityksestä kulunvalvonta-automatiikka veloittaa toisen käyntikerran.

Tiesitkö? Voit myös hankkia päiväpassin tai kuukausipassin, jolla voit käyttää Kuopion liikuntahallien palveluita. Lue liikuntapasseista ja muista liikuntakorteista lisää sisäliikunta-sivulla.

Koko hinnasto (pdf) sisältää myös muut hinnat, kuten harjoitusvuoromaksut ja kilpailujen ratavuokrat.

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu/kassa puh. 044 718 2522

Uinninvalvonta  puh. 044 718 2523

Uimaopettajat puh. 044 718 2527

uimahalli(at)kuopio.fi

Uimakoulut, vesijumpat: uimahalli.allas(at)kuopio.fi

Pysäköinti

Uimahallin viereen on avattu maksullinen pysäköintihalli.
Lisäksi uimahallin vierestä löytyy rajallinen määrä kiekkopaikkoja.

Uimahallin kuntosalit

Jos haluat tutustua Niiralan uimahallin kuntosaleihin, tee se kuntosalien omilla sivuilla:

Uimahallin palvelut

Niiralan uimahallissa voi liikkua esteettömästi.

Pukukaapit toimivat 0,50€ kolikolla

Saunat eivät ole käytössä.

Tilaussaunat eivät ole käytössä.

Vesijuoksu on sallittu vain omilla vöillä.

 

  •  

 

Uimakoulut lapsille ja aikuisille sekä kilpauinti Kuopion uimaseura

Varaustilanne

Kalenterissa voi selata varauksia, mutta vuoron varaaminen tapahtuu ottamalla yhteyttä uimahallin asiakaspalveluun.
syvät radat
matalat radat
muut tilat

Järjestyssäännöt

Niiralan uimahallin järjestyssäännöt (pdf)

Sijainti

Osoite: Hannes Kolehmaisen katu 3
Kaupunki: Kuopio
Postinumero: 70110
Postiosoite: KUOPIO

Yhteystiedot

Nimi: Niiralan uimahalli
Puhelinnumero: 044 718 2522
Reitin pituus: Ei saatavilla
Reitin korkeuserot

Lisätietoja