tiistai 17. joulukuun 2019

Uutinen

Talvikauden 2019-20 muutoksia liikuntapaikoilla – ensilumenladun maksu poistuu tänään

Ensilumenlatu:

Puijon ensilumenladun maksu poistuu toistaiseksi tiistaista 17.12. alkaen.

Puijon latuja kunnostetaan jo latukoneella. Latureittien reunustoille viime vuonna tehdyt avaukset ovat mahdollistaneet lumen satamisen latu-urille paremmin kuin aikaisemmin. Hiihtäjien kannattaa kuitenkin huomioida, että lunta on edelleen melko vähän metsäisillä osuuksilla. Varovaisuutta laduille!

 

 Muutokset laduilla:

Neulamäen mikroautoradan ja Yliopiston puutarhan (Marikko) välinen osuus on hiihtokaudella 2019-2020 rakennustöiden vuoksi pois käytöstä. Näin ollen Tervaruukin lenkin kiertäminen estyy. Pois jäävän osuuden pituus on n. 1 km. Korvaava reitti alueelle on suunnitteilla.

Yliopiston puutarhan P-paikan ja Viinaniemen P-paikan välisellä osuudella on työmaa-ajoa ladun yli koko talven ajan ja tällä osuudella on oltava erityisen varovainen. Ylityspaikoissa otettava sukset pois jalasta.

 

Jäälatujen muutokset:

Pilpan hiihtomajan ja Haminalahden välisestä jääladusta poistetaan ns. paluuosuus Salonpään kautta ja meno-osuus Hukanpään kautta muutetaan edestakaisin hiihdettäväksi. Syynä tähän on isolla selällä tuiskuava lumi ja jäälle runsaasti nouseva vesi.

Jäälatu Pölhöstä Särkiniemeen kulkee jatkossa Kuopion matkailukeskus Saanan rannan kautta.

 

Hiihtäjien pysäköinti:

Pysäköintialueet mikroautoradan ja yliopiston vanhan puutarhan luona ovat arkipäivisin koululaispysäköinteinä ja iltaisin sekä viikonloppuisin hiihdon harrastajien käytettävissä.

Viinaniemen pysäköintialue on hiihdon harrastajien käytettävissä viikonloppuisin (arkisin työmaa-alueena) ja jäälatujen avauduttua suosittelemme käyttämään Niuvan rannan ja Savilahden (Studentian) pysäköintipaikkoja.

 

Uudet latukartat on päivitetty Liikkuva Kuopio –sivustolle: https://liikkuvakuopio.fi/liikuntapaikat/latu/  

 

Luistinradat ja kaukalot:

Neulamäen urheilukentän ollessa työmaa-alueena, korvaava luistinrata on Neulamäen koulun piha-alueella ja Kuopion kristillisen koulun (ent. Pihkapolun koulu) kentällä. Pahoittelemme luisteluverkoston väliaikaista heikentymistä Neulamäen alueella.

  • Luistelualueiden valaistus toimii painonapeilla klo 15-21 välisenä aikana. Painonapit sijaitsevat lähellä kaukaloa tai luistinrataa.
  • Pukukoppien aukioloaika klo 8-21
  • Kaukaloiden varaukset: liikuntapaikkavaraukset@kuopio.fi
  • Luistinratojen auraus arkisin kaksi kertaa päivässä, klo 8.00 mennessä ja klo 17.00 mennessä ja viikonloppuisin kerran päivässä, klo 10.00 mennessä.

 

Lippumäen tekojäärata:

Aluetta kiertävän 400 metrin luisteluradan käyttö on pelkästään matkaluistelijoiden ja mailattomien luistelijoiden käyttöön. Mailallisten ja kiekollisten luistelu on alueen sisäosissa ja alueella olevassa kaukalossa.

Alue on yleisölle avoimena ja valaistu arkisin klo 8-21 ja viikonloppuisin klo 11.30-21 välisenä aikana. Lämpimät pukuhuoneet palvelevat käyttäjiä aukioloaikoina alueen vieressä sijaitsevassa Tuplajäiden jäähallissa tekojääradan puoleisessa päädyssä. Jotta luistinten terät mahdollistavat tiukemmatkin kurvit ja jarrutukset, suosittelemme siirtymisiin luistinten teräsuojia.

KuLS:n pikaluisteluvuorot ja ratojen jäänhoito rajaavat alueen käyttöä seuraavina aikoina:

  • Ma 16.45-19.00
  • Ke 16.45- 19.00
  • To 18.45-21.00
  • La 9.15-11.30
  • Su 9.15-11.30

Näinä aikoina alue on kokonaisuudessaan poissa muusta käytöstä.