maanantai 28. lokakuu 2019

Uutinen

Puijon portaat poissa käytöstä viikoilla 45-50 valaistuksen asentamisen vuoksi

Puijon portaisiin rakennetaan valaistusta viikoilla 45-50. Tiivistelmä. Portaisiin asennetaan sekä kulku- että koristevaloja käyttäjäturvallisuuden parantamiseksi. Portaat ovat poissa käytöstä töiden ajan, mutta töiden salliessa portaissa voi kuitenkin liikkua esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin.

 Puijon portaisiin asennetaan kulku- ja koristevaloja viikolta 45 viikon 50 loppuun saakka. Valaistus asennetaan parantamaan käyttäjien turvallisuutta etenkin pimeänä vuodenaikana. Asennustöiden ajan portaat ovat pääsääntöisesti poissa käytöstä käyttäjien oman turvallisuuden vuoksi. Mikäli työvaiheet kuitenkin sallivat, portaita voi mahdollisesti käyttää esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin.